sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Semla

Tuli oltua taas pikavisiitillä Ruotsissa ja siellä on semla sesonki parhamimmillaan. Semla on siis laskiaispulla, eikä mikään sämpylä. Suosittelen lämpimästi jokaiselle, joka näihin aikoihin matkustaa Ruotsiin, että mahdollisuuksien mukaan kokeilee tätä syntisen hyvää herkkua.




Ruotsalainen semla on muhkean kuohkea pulla, suussasulava mantelimassatäyte ja runsaasti ihan oikeaa kermavaahtoa. Ah, niin hyvää. Mantelimassatäytteessä parhaimmillaan on todella mantelinpalasia ja se on pehmeää ja sulaa suussa, eikä sitä yleensä säästellä pullissa.



Siellä kun kerroin, että suomessa suuri osa laskiaispullista on hillotäytteellä, aiheutti kummastusta. Mutta nämähän on niitä makuasioita, mutta minulle mantelimassa on se oikea täyte. Onneksi tänä vuonna laskiainen on aika myöhään, joten pullia on kaupasta saatavilla täälläkin, ja ainahan kotitekoinen pulla on parasta.

1 kommentti:

  1. Laskiaispullat on parhaita! Ruotsalaisethan rakastaa mantelia ja mantelimassaa ja marsipaania, suomalaisille ne on ehkä liian makeita tms. Mun mielestä mantelimassa on parasta. <3 Hauska muuten, selitin joskus ruotsinkieliselle kaverilleni jotain laskiaispullasta eikä se ollut koskaan kuullutkaan että se ois Ruotsissa semla eikä fastlagsbulle.

    VastaaPoista

Kiitos jo etukäteen palautteestasi!